Suomenlinnan hoitokunta (Museovirasto)
Museoviraston Suomenlinnan hoitokunta -osasto vastaa Suomenlinnan restauroinnista, ylläpidosta, kehittämisestä ja esittelystä. Unescon maailmanperintökohteen vastuuorganisaationa hoitokunnan tehtävänä on turvata Suomenlinnan kulttuuriperintöarvojen säilyminen sekä vahvistaa Itämeren sylissä sijaitsevan Helsingin merellisen kaupunginosan ja suositun vierailukohteen elinvoimaisuutta kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti. Hoitokunnan tavoitteena on huolehtia suojellusta historiallisesta rakennuskannasta ja kulttuurimaisemasta niin, että Suomenlinnassa on hyvä elää, työskennellä ja vierailla.
Roskaantumisen estäminen
Roskaantumisen estämisen tavoitteena on minimoida syntyvän roskan määrä, lajittelemalla syntyvä jäte asianmukaisesti ja poistamalla ympäristöön jo päätynyttä roskaa. Toimenpiteemme teemaan on:
Sitoumus:
Tarjoamme mahdollisuuksia erilaisille ryhmille osallistua Suomenlinnassa roskien keräämiseen. Järjestämme vuosittain kahdet yleisötalkoot, joissa kerätään, lasketaan ja raportoidaan erityisesti mereltä rannalle ajautuneita rantaroskia. Talkoiden aikana kerromme osallistujille siitä, minkälaista roskaa Suomenlinnan rannoille ajautuu ja mistä lähteistä se on peräisin.
Yhteistyön ja osallisuuden lisääminen
Yhteistyön ja osallisuuden lisäämisen tavoitteena on lisätä vesiensuojelullista yhteistyötä organisaatioiden sisällä ja niiden välillä, lisätä tietoa parhaista käytännöistä ja tuoda Itämeren huomioiminen osaksi organisaation normaalia toimintaa. Toimenpiteemme teemaan on:
Sitoumus:
Osallistumme aktiivisesti verkostomaiseen laajan rantaroskaryhmän työskentelyyn, joka seuraa Helsingin rantojen roskaantumista, kehittää ehkäisykeinoja rantojen roskaantumisen kehittämiseksi ja seuraa rantarakentamiseen liittyvää roskaantumista. Samalla tuotamme tietoa niin Helsingin kaupungille kuin myös Suomen ympäristökeskukselle ja ympäristöministeriölle.
Innostamme omalla esimerkillämme maailmanperintökohde Suomenlinnan paikallisia toimijoita Itämeren huomioimiseen omassa toiminnassaan ja tästä työstä viestimiseen. Koordinoimme esimerkiksi yhteistä ohjelmaa jokavuotiseen Itämeripäivään ja kasvatamme päivästä yhteistä juhlapäivää Suomenlinnassa. Lisäksi juhlistamme vuosittaista maailmanperintöpäivää rantaroskia keräämällä.
Järjestämme vuosittain Unescon World Heritage Volunteers -vapaaehtoisleirin, jossa tuodaan esille myös Itämeri-teemaa. Vuosina 2026–2027 Ieiri on osa kymmenen Itämeri-teemaisen Concrete Deeds for the Baltic Sea -tiimin kokonaisuutta. Vapaaehtoistiimit ympäri Itämerta työskentelevät osittaisella EU-rahoituksella Itämeren hyväksi meren eri rannoilla Suomessa, Virossa, Puolassa, Latviassa ja Saksassa.