Itämeripaneeli kokoaa yhteen Suomen parasta Itämeri-osaamista
Itämerihaasteen tieteellisenä selkärankana toimii Itämeripaneeli. Paneeli koostuu Suomen johtavista Itämeri-tutkijoista ja asiantuntijoista. Paneelin päätavoitteet ovat yhteiskunnallisen keskustelun luominen, tutkimuksen tukeminen ja aloitteiden tekeminen vesistöjen ja Itämeren suojelukysymyksistä.
Paneelin toiminta käynnistettiin keväällä 2017 Itämerihaasteen, Helsingin ja Turun kaupunkien, sekä Helsingin yliopiston aloitteesta. Kansainvälinen yhteistyö Itämeren suojelemiseksi ja sen tilan parantamiseksi on koko ajan tiivistynyt. Itämeripaneelin on tarkoitus olla paikallinen ja valtakunnallinen asiantuntijapaneeli. Itämerihaasteen tiimi toimii Itämeripaneelin sihteeristössä ja tukee paneelin toimintaa.
Itämeripaneelin jäsenet
Seppo Knuuttila
erikoistutkija
Suomen ympäristökeskus
Itämeripaneelin puheenjohtaja
Markku Ollikainen
professori
Taloustieteen osasto, Helsingin yliopisto
Itämeripaneelin puheenjohtaja 2017-2022
Camilla Gustafsson
dosentti
Tvärminnen eläintieteellinen asema, Helsingin yliopisto
Antti Halkka
toimituspäällikkö
Suomen Luonnonsuojeluliitto ry
Jan Hansens
toimitusjohtaja
Viking Line
Jari Hänninen
asemanjohtaja
Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos
Antti Iho
erikoistutkija
Itä-Suomen yliopisto
Paula Kankaanpää
johtaja
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Jan-Erik Karlsson
hallituksen jäsen
Natur och Miljö rf
Niko Kyynäräinen
toimitusjohtaja
Turku Science Park oy
Nina Tynkkynen
professori
Åbo Akademi
Olli-Pekka Mäki
ympäristönsuojelupäällikkö
Turun kaupunki
Esa Nikunen
ympäristöjohtaja
Helsingin kaupunki
Mari Savela
merialueen tutkija
Helsingin kaupunki
Meri Kallasvuo
ohjelmajohtaja
Luonnonvarakeskus
Itämeripaneelin varajäsenet
Anna Villnäs
tutkija
Tvärminnen eläintieteellinen asema, Helsingin yliopisto
Hannu Klemola
Varsinais-Suomen aluepäällikkö
Suomen luonnonsuojeluliitto ry
Katja Mäkinen
tutkimusteknikko
Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos
Markku Viitasalo
tutkimusprofessori
Suomen ympäristökeskus
Anna Törnroos-Remes
apulaisprofessori
Åbo Akademi
Liisa Vainio
ympäristönsuojelusuunnittelija
Turun kaupunki
Katariina Serenius
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki
Lue lisää
Lue lisää Itämerestä, sen luonnosta, ympäristön tilasta ja tutkimuksesta.
Suomen ympäristökeskus eli SYKE tarjoaa tietoa globaaleihin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja rehevöitymiseen.
Suomen luonnonsuojeluliitto on Suomen vanhin ympäristöjärjestö.
Tvärminnen eläintieteellinen asema
Tvärminnen tutkimusasema Suomenlahden suulla on tehnyt rannikonläheisten elinympäristöjen tutkimusta jo yli 120 vuoden ajan.
Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos
Tutkimusasema sijaitsee Seilin saarella. Tutkimuslaitos edistää Itämeren, Saaristomeren ja saariston tilan tutkimuksen kehittymistä.
Itä-Suomen yliopiston korkeatasoinen tutkimus tuottaa tieteidenvälisiä ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin ja rakentaa kestävää tulevaisuutta.
Luonnontieteellinen keskusmuseo
Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka rakentaa hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta uusiutuvista luonnonvaroista.
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus on Helsingin yliopiston alainen erillinen tutkimuslaitos. Luomus vastaa luonnontieteellisten kansalliskokoelmien säilyttämisestä, kartuttamisesta ja näytteillepanosta, sekä näihin liittyvästä tutkimuksesta ja opetuksesta.
Natur och Miljö on ruotsinkielinen ympäristöorganisaatio Suomessa.
Viking Line on Ahvenanmaalta kotoisin oleva, Itämerellä liikennöivä varustamo.
Åbo Akademi on Suomen ruotsinkielinen yliopisto, joka toimii Turun ja Vaasan kampuksilla.
Suomen vanhin ja suurin yliopisto sijaitsee Helsingissä.
Itämeripaneelin sihteeristö
Outi Seppälä, Itämerihaasteen koordinaattori, Helsingin kaupunki (siht.)
Milla Stenström, ympäristösuunnittelija, Helsingin kaupunki (siht.)
Natalie Helenius, Itämerihaasteen koordinaattori, Turun kaupunki (siht.)
Kari Hyytiäinen, professori, taloustieteen laitos, Helsingin yliopisto (siht.)
Itämeripaneeli mediassa
Itämeripaneeli järjestää tapahtumia ja julkaisee ulostuloja ottaakseen kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Tutustu Itämeripaneelin viimeaikaisiin kannanottoihin tästä.